Suolla tavataan

Markon kautta olen alkanut arvostaa luontoa; sen monimuotoisuutta ja paikkoja joissa ihmisen jälki ei näy... siksi tulenkin aina vähän surulliseksi kun näen uuden metsäojan, aukoksi hakatun metsän tai syvät moton urat siinä missä pitäisi olla puolukkamätäs. Suot kärsii mielestäni vähän arvostuksen puutteesta, ihan suotta... suolla on paljon näkemistä ja luonnontilaisia soita pitäisikin varjella, niitä kun ei ihan totta enää ole niin paljon kuin on totuttu ehkä ajettelemaan.

Siksi olinkin iloinen tästä uutisesta Ilkassa Sadesyksy auttaa ennallistajia, missä kerrotaan kuinka Kokkolan Kotkanevalla on ryhdytty ojitetun suon ennallastamistoimenpiteisiin, jihuu ja hurraa. Lainaus tekstistä kertoo, miten tärkeästä asiasta oikeasti tässä puhutaankaan "Toinen mahdollisuus olisi ollut jättää ojikko ennalleen. Silloin suo palaisi vähitellen sadan vuoden kuluessa.". Keski-Pohjanmaata on sanottu aikoinaan Suo-Suomeksi, mutta nykyisellään ojitettujen soiden ja turvesoiden määrä on niin suuri mielestäni, että nimitys ei kyllä enää istu... mutta ehkäpä kymmenien vuosien päästä soita on jo ennallistettu sen verran, että suon löytää (huom. oikean aavan suon, ei sellaista rämeikköä) tavallinenkin tallaaja ja näkee siellä vaikkapa sen tavin ihan livenä. Tuohon sadan vuoden aikajanaan suhteutettuna on ikävää, kun ojitetaan sellaisia aikoinaan n. 50 vuotta sitten ojitettuja soita... sehän olisi ollut jo puolivälissä matkalla takaisin suoksi.

Kun nykyään edes saataisin se pidettyä, että ne harvat vielä luonnontilaiset suot jätettäisiin rauhaan kaikilta toimenpiteiltä ja pitkään koskemattomat suot saisivat rauhassa palautua, sekään ei tunnu aina oleva niin varma asia. Ja muuten, saattaapa olla että Kokkolankin alueella ojitetaan uudelleen kauan sitten ojitettuja soita... ja toisella alueella sitten ennallistetaan.

Tässä vielä samasta aiheesta kolumni.

Ja toinen mielenkiintoinen uutinen metsäpuroista.